keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Vanhoja kirjaimia

Sukkahullutuksen viimeinen bonusohje oli yksi niistä jonka piti alunperin olla mukana varsinaisessa kisassa. Ei tosin kilpailukierroksella vaan kuten aiempinakin vuosina, tänäkin vuonna olisi pitänyt olla yksi hengähdyskierros varsinaisten kisakierrosten välissä. Koska tänä vuonna kisakierrokset ovat venyneet ja nopeimmat ovat varmasti saaneet levätä tarpeeksi niin ohjeen saivat taas vain seuraavalle kierrokselle selvinneet. Tosin muut kisaan hyväksytyt saavat ohjeen kuten muutkin bonusohjeet kisan päätyttyä ja muut voivat ostaa ohjeen sitten kun se julkaistaan.


Ohje ei taaskaan innostanut ensisilmäyksellä, aika tavallista kirjoneuletta ja vähän turhan pitkiä langanjuoksuja. Idea on kyllä kiva, sukissa lukee socks knitting hieroglyfeillä kirjoitettuna.


Ensimmäinen ongelma mulle tuli kantapäässä. Sukkiin piti tehdä jonkunlainen muunnelma tiimalasista mutta mun mielestä ohjeesta puuttui jotain olennaista, keskustelin hetken sunnittelijan kanssa jonka mielestä ohje on tietenkin ihan oikein. Näissä ei siis ole ihan oikein tehdyt kantapäät mutta ei niistä paljoa puutu.


Seuraava kummastelun aihe tuli vastaan heti kantapään jälkeen, muutamia kerroksia neulottuani huomasin että terän kuviot on ihan samassa järjestyksessä kuin varressa. Eli sukissa olisi lukenut socks socks tai knitting knitting noissa pystyriveissä. Purin takaisin kantapään loppuun asti ja tein kuviot eri järjestykseen. Liekö sitten harmillinen virhe, tämä näytti olevan vain tässä m koossa, s ja l kokojen kaaviot on erilaiset varressa ja terässä.


Malli: Hieroglyphic Sock
Langat: sininen Regia extra twist merino jota kului harmittavasti ihan vähän yli 50 grammaa ja keltainen Kirjo-Pirkka
Puikot: 2.5 mm pyörö


Nämäkin on taas vähän turhan isot mun omaan jalkaan, mutta eiköhän käyttäjä löydy taas kun villasukkakausi alkaa. Sukkia on valmistunut enemmänkin, TdS kisan ekan etapin sukat ehdin jo neuloa ja jotain muutakin mutta niistä toisella kertaa.


4 kommenttia:

  1. Oi kun kauniita sukkia olen tehnyt. Eihän näitä edes raaskisi käyttää :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on komeita sukkia! Nuo hieroglyfi-sukat puhuttelevat erityisesti.

    VastaaPoista
  3. Jälleen kerran upeita sukkia tässä ja edellisessä postauksessasi. Olispa ollut mukavaa osallsitua jo senkin vuoksi, että olisi oppinut jotain uutta. Onteloneuletta olen kokeillut kerran, mutta en saanut siitä tasaista neulejälkeä, joten en ole uskaltanut kokeilemaan uudelleen.

    VastaaPoista