sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Sukkasato päättyi

Lokakuu loppui ja sukkasatoilu päättyi. Puikoille jäi satoilun päätyttyä vielä yksi sukkapari mutta nyt nekin on valmiit. Ja puikot on aika tyhjät. Nyt pitäisi keksiä jotain muuta neulomista kuin sukat paitsi että kyllä niitäkin vielä muutamat täytyy tehdä jouluksi.


Sukkasadon aikana sain valmiiksi kaikkiaan 18 paria sukkia. Osa on vielä esittelemättä kun ne on tehty testineulonnassa olevilla ohjeilla ja kuvia saa esitellä vasta joskus kevättalvella.


Nämä sukat tein 7 veljestä Polkka-langasta, taisi olla viimeinen kokonainen kerä tätä lankaa, muistaakseni laatikkoon jäi enää yksi vajaa kerä. Lankaa kului vähän alle kerä kun halusin molemmista sukista samanlaiset. Puikot 2.75 mm.


Meillä on edelleen aika lumetonta, tuon kuvissa näkyvän vähäisen lumen löysin autokatoksen takaa muualla ei lumi ole jäänyt maahan vaikka sitä on ihan pikkuisen satanutkin. Toivottavasti tämä alkava talvi ei ole niin vähäluminen kuin edellinen.




2 kommenttia: