sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Sukat joulukalenterista

Osallistuin joulukuussa kivaan yhteisneulontaan ja neuloin joulukalenterina sukat. Kaikki kalenteriohjeella neulotut sukat ovat luultavasti erilaisia, tuskinpa kukaan muu sai juuri näitä värejä kuin minä, jonkun päivän värit tosin saattoivat olla ihan samatkin.


Keräsin neulontanurkkaukseen pari pussillista jämiä ennen joulukuun alkua. Halusin neuloa vihjeet aamulla kun muu perhe vielä nukkuu joten lankojen valinnan piti sujua mahdollisimman äänettömästi, ei siis laatikoiden penkomista ja muuta melua aiheuttavaa etsintää.


Luin vihjeen aamulla melkein heti herättyäni. Aamupalaa laittaessa mietin mikä lanka sopisi parhaiten vihjeeseen ja aamupalan syötyäni neuloin päivän raidan ennen töihin lahtöä.


Vain yhtenä aamuna jouduin jättämään raidan kesken ja jatkoin sen loppuun iltapäivällä. Päätin tehdä kärjen värillä jokaisen raidan jälkeen yhden välikerroksen, kahtakin mietin mutta päädyin kuitenkin vain yhteen. Kantapään kohdalle tein muutaman lisäkerroksen jotta sain täsmättyä terän ja varren kerrosmäärät.


Osa vihjeistä oli helppoja ja oikea sävy löytyi nopeasti, osa taas vaati vähän pidempää pohtimista ja varsinkin kirjoneuleisiin olisi melkein aina ollut useampi vaihtoehto.


Ihan samaa lankaa taisin käyttää vain pari kertaa ja nekin taitaa olla eri sukissa. Kaiken kaikkiaan kivat sukat joita olen jo käyttänytkin aika paljon. Onhan ne aika eriparia mutta niinhän niiden kuulukin olla.


Malli: Jämälankavillasukkajoulukalenteri
Langat: sekalaisia ohuita sukkalankoja. Kärjet, kantapää, resori ja väliraidat Lanitium ex Machina Basic Sock
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko ja 8 kpl 2.25 mm sukkapuikkoja, neuloin raidat samalla pyöröpuikolla ja neuloin odottamaan jäävän sukan väliraidan sukkapuikoilla jolloin pyörö vapautui toista sukkaa varten.


8 kommenttia:

  1. Ihanat! Näistä iloisista raitasukista tulee niin hyvälle tuulelle! Minnuu harmittaa, että omista joulukalenterisuksitani tuli miulle itselleni liian suuret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on vähän ohjetta vähemmän silmukoita, ohjeessa taisi olla 68 silmukkaa ja mä laitoin 64. Itse käytän liian isoja sukkia toisten villasukkien päällä, lämmittää ihanasti.

      Poista
  2. Ihanat ja upean väriset sukat.
    Mukavaa sunnunaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Ihanat! Noita tuollaisia eriparisukkia mun teinit haluaisivat mutta kun itse eivät jaksa villasukkaa neuloa ja äiti ei ehdi muilta neulomisiltaan ja töiltään, niin aina siirtyy niiden neulomien. Jospa sitten kesäällä:):):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ohje voisi innostaa myös teinejä, raitojen vinkit on kivoja ja aina kun raita on valmis saa lukea uuden vinkin ja etsiä siihen sopivan värin. Koukuttaa. Toinen kiva tapa on keriä valmiita ylläriraitakeriä, pitää neuloa raita loppuun että näkee mitä tulee seuraavaksi ja vielä jännempää on jos tekee sisältä aloitettavan kerän.

      Poista
  4. Ihanat! Tosiaakin tuli kaikista ihan erinäköisiä, mutta kaikista hienoja eriparisukkia;)

    VastaaPoista
  5. On kyllä hauskat . Missasin itse joulukalenterin ennen jotain kuun puoliväliä, eikä ehkä sopivan kokoisia jämälankoja olisi muutenkaan vielä kertynyt joulukalenterin vertaa - mutta olen ihaillut muiden joulukalenterisukkapostauksia ja miettinyt, että joskus viellä kokeilen itsekin samaa!

    VastaaPoista