torstai 21. tammikuuta 2016

Fredrika-lapaset

Ostin toissavuonna Tampereen käsityömessuilta tarvikepaketin jossa oli langat ja ohje lapasiin. Langat on kiltisti odottaneet vuoroaan kunnes vihdoin tammikuun alussa halusin jotain pientä neulottavaa automatkalle. Olikin oikein fiksua ottaa autoon malli jota pitää seurata melkein koko ajan.


Lähtiessä oli niin pimeää että en nähnyt lukea ohjetta joten alkumatkan neuloin perussukkaa joka onnistuu pimeässäkin. Kun sitten päivä vihdoin valkeni, loin silmukat ja aloin neuloa, olishan sen alun voinut kyllä hyvin tehdä pimeässäkin, alussa tehdään sileää yksiväristä joka sitten kiinnitetään nurjalle.


Loin silmukat turkkilaisella aloituksella ja kun käänne oli tarpeeksi pitkä, neuloin sen yhteen päälipuolen silmukoiden kanssa, paljon helpompaa kuin ompeleminen jälkikäteen.


Kirjoneuleohjeen lukeminen oli taas kerran vähän haasteellista. Tässä mallissa on kuviovärinä valkoinen ja kaavio on kuitenkin piirretty sen tavallisen tavan mukaan eli pohjaväri on valkoinen ja kuviosilmukat mustia. Piti taas kerran hokea itselle jonkin aikaa että kun kaaviossa on valkoinen, neulo harmaalla ja mustat täplät on valkoisia. Onneksi kaaviota tarvitsi seurata tarkemmin vain kämmenselän puolella ja vain lapasen yläosassa ja sielläkin kaavio oli symmetrinen.


Lanka on ihanan pehmeää silkkivillaa. Olisin ehkä voinut ottaa työhön ne ohjeessa suositellut 2.5 mm puikot mutta lapasosan silmukkamäärä oli niin iso että otin varmuudeksi työhön vähän pienemmät puikot. Lapasista tuli oikein sopivat pienehköön naisen käteen.


Malli: Fredrika-lapaset
Lanka: Sivilla-silkkivilla, lankaa on paketissa 2x50 g, värit valkoinen ja tummanharmaa. Lankaa kului yhteensä 50 g joten lopusta saa varmaan vielä kämmekkäät.
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko

2 kommenttia: