sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Helmiä ja kimalletta

Sukkahullutksen neljäs ohje julkaistiin huhtikuun lopulla ja sain sukat myös valmiiksi huhtikuun puolella. Kuvat otin äitienpäivänä mutta koska toukokuussa ei ole ihmeemmin valmistunut mitään esiteltävää, jotain yksittäisiä testineuleita vain, niin esittelen näitä vanhempia vähän harvakseltaan.


Etukäteen tiedettiin että tulossa on jotain mihin tarvitaan helmiä ja valitsin langaksi Tampereen Messuilta ostamani kimaltelevan Puffalangan. Väri on oikeasti aikalailla lohenpunainen (koralli?), luultavimmin Corona, lanka siis tuo Sukka-Puffa Säihky.


Ensin luotiin ihan hirveä määrä silmukoita, neulottiin pari kerrosta yksinkertaista mallineuletta ja kavennettiin sitten ylimääräiset silmukat pois. Sukan yläreunaan muodostui tuommoinen kiva röyhelö. Onneksi koko sukkaa ei kuitenkaan tarvinnut neuloa noin hurjalla silmukkamäärällä, oli aika hitaita kerroksia.


Sukan pitsimalli on melko yksinkertainen mutta en tainnut oppia sitä kunnolla ulkoa vielä toisen sukan loppupuolellakaan.


Nuo helmet on taas jostain askartelukaupasta. Ei ihan tasalaatuisia mutta käyvät tähän tarkoitukseen ihan hyvin. Helmet on väriltään sinisiä mutta koska sisus on pinkki niin ne näyttävät violeteilta. Ei ehkä paras värivalinta kun lanka on enemmänkin oranssia kuin pinkkiä mutta menettelee kuitenkin.


Neuloin toista sukkaa kun tyttö huomasi mitä teen ja tunnisti sitten heti myös langan. Nämä menee siis tyttärelle joka oli mukana messuilla ja jonka valinta juuri tämä lanka oli.


Malli: Sweet Nuttins
Lanka: Sukka Puffa Säihky
Puikot: 2.25 mm


Sukkahullutuksen toiseksi viimeistä ohjetta on jo odoteltu toista vuorokautta. Jos ei se kohta ilmesty niin joudun jättämään leikin kesken, arkena en ehdi neulomaan sitäkään vähää mitä viikonloppuna.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Enkeleitä

Kelien puolesta enää ei taida tarvita lapasia paitsi jos liikkuu kovin varhain aamulla. Semmoiset kuitenki tein, tälläkin kertaa tyttären pyynnöstä.


Ensin vähän epäröin kun olen yrittänyt vähentää langanostoa enkä ollut ihan varma onko minulla mitään sopivaa valkoista lankaa jemmassa.


Onneksi kuitenkin muistin valkoiset Wollmeiset joita oli vielä pari vyyhtiä jäljellä.


Ohje löytyy Novitan vanhan neulomon sivuilta, klubilaisten extraideoista. Sinne pääsee Novita Knits sivuston etusivulta, kohdasta novita.fi arkisto. Jos sinulla on ollut vanhoille neulomon sivuille tunnukset niin ne toimii vieläkin, uusia ei enää avata eikä ilmeisesti vanhoja tunnuksia poisteta. Kirjaantumatta löytyy myös iso osa vanhojen lehtien ohjeita mutta nämä extraideat vaativat kirjaantumisen. Tämä on siis jonkun toisen neulomolaisen malli, löytyy nimellä Ratun rasat.


Violetti raitalanka on Trekking XXL lankaa jota oli jäljellä vajaa kerä ja jota jäi vieläkin johonkin pieneen kirjoneuleeseen sopivasti.


Mallissa on paljon pitkiä langanjuoksuja jotka sidoin taas kerran tekemällä sisäpuolelle ylimääräisiä silmukoita. Itse teen nämä lisäsilmukat sitomalla langan ensimmäisellä kerroksella tavallisesti. Toisella kerroksella teen sitten siitä lankalenkistä uuden silmukan puikoilla olevien silmukoiden väliin. Jatkossa sitten neulon aina sen ylimääräisen silmukan sillä värillä jolla tulisi pitkä langanjuoksu.


Näitä silmukoita on sitten tarpeen mukaan 3-5 silmukan välein. Sitten kun langanjuoksut lyhenee, neulon ylimääräiset silmukat samanvärisen silmukan kanssa yhteen, jossain kohdassa pitää neuloa silmukka yhteen myös erivärisen silmukan kanssa mutta sekin on aika huomaamaton eikä ainakaan kiristä kuten tavallinen langanjuoksu monesti tekee.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Metsässä

Eilen aamulla julkastiin sukkahullutuksen viidennen kierroksen ohje joten olen neulonut koko eilisen ja tämän päivän kisasukkia. Koska olen kuitenkin vähän jäljessä näissä blogipostauksissa niin esittelen tänään yhdet vähän vanhemmat sukat.


Sukkahullutuksessa on aika monena vuonna ollut välissä vapaaehtoinen kierros joten semmoinen järjestettiin tänäkin vuonna kolmannen ja neljännen kisakierroksen välissä. Kierrokselle ei kuitenkaan annettu ohjetta heti vaan pelkät kuvat joiden perusteella sukat sai sitten neuloa jos halusi. Muutaman päivän kuluttua meille lähettiin myös se alkuperäinen ohje.


Itse päädyin neulomaan nämä kuvan ja siihen liittyneen selostuksen mukaan joten eihän nämä nyt ihan ohjeen mukaiset ole. Joku keksi lisätä sukkiinsa selostuksessa mainitun hirven joten laitoin minäkin muutaman sellaisen omiin sukkiini kun löysin Ravelrystä sopivan kokoisen kaavion (tai oikeastaan vain kuvan josta piirsin kaavion).


Mun piti kuvata nämä viime sunnuntaina kun käytiin nevalla kävelemässä, mutta siellä oli ihan liian kuumaa ja upottavaa ja valoakin oli ihan liikaa, siksi vain muutama kuva ja se ainoa nevalla otettu vähän ylivalottunut.


Malli: Rebus Socks ohjeella tulee vähän erilaiset sukat
Langat: Drops Fabel kirjava ja valkoinen. Valkoista käytin kolme pientä jämäkerää, toivottavasti kaikki samaa lankaa
Puikot: 2.25 mm


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Taas Hattivatteja

Tyttärellä on lupa pyytää sovittu määrä neuleita kavereille vuoden aikana ja tällä kertaa toiveena oli Hattivatti-sukat.


Koska olen saanut aiempaan postaukseen kommentin jonka mukaan pöllin malleja netissä ja esitän ne omanani niin kerrotakoon että tälläkin kertaa käytin netistä löytyvää kivaa lapasohjetta josta muokkasin itse kuvion sukkiin sopivaksi. Ja kuten aina ennenkin, ohjelinkki on postauksen lopussa.


Saajalla on vähän isommat jalat kuin tyttärellä joten tyttären sukkiin käytetyt silmukkamäärät ei ihan riittäneet tällä kertaa. Tein tällä kertaa myös terään noita pilkkuja kun epäilin että musta lanka ei ehkä ihan riitä.


Ulkona on tällä hetkellä tosi kiva ilma ja nyt just ei huvita istua tässä koneella niin lisään vain muutaman kuvan ja palaan linjoille joskus myöhemmin.


Malli: Hattivatti-lapaset muokattuna sukkin sopivaksi
Langat: Novita Tico-tico,musta ja Drops Fabel valkoinen
Puikot: 2.25 mm


Nyt toukokuussa on aika ilmoittautua kesän Tour-de-Sock sukkakisaan. Tourin Ravelry-ryhmästä löytyy lisätietoja halukkaille kisaajille.





sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Siskolle


Muistan hyvin siskojeni syntymäpäivät mutta havahdun silti jotenkin aina vähän turhan myöhään.


Tänä vuonna aloitin vanhemman siskon lahjahuivin päivää ennen syntymäpäivää mutta hyvin ehdin saada huivin valmiiksi kun sisko asuu pojan opiskelupaikkakunnalla ja poika lähti kotiinsa vasta päivä huivin valmistumisen jälkeen.


Huivin mallina Annis, jonka olen tehnyt ennenkin. Malli on nopea neuloa ja valmistuu sopivasti vyyhdistä sukkalankaa.


Tai siis sukkavahvuista lankaa, tässä langassa on villan lisäksi bambua joten sukkakäytössä aika lyhytikäinen lanka. Mutta huiviin sopii hyvin, kiva neuloakin.


Puikkona 5 mm pyöröpuikko. Ohjeessa taisi olla että tarvitaan 100 cm pitkä pyöröpuikko mutta ihan hyvin sujui myös 80 cm pitkällä puikolla.


Tein yläreunaan kaksi ylimääräistä kerrosta kun halusin siitä vähän ryhdikkäämmän.


Valmistuneita sukkia on myös jo pari paria mutta kivasta säästä huolimatta en ole saanut niitä kuvattua. Ehkä joskus ensi viikolla sitten.