sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Loppu häämöttää

Sock Madness kisa on viimeisiä palkintojenjakoja vaille valmis mutta mulla on vielä kaksi paria sukkia esittelemättä.


Viimeinen bonusohje julkaistiin neloskierroksen jälkeen.


Näiden sukkien kantapää oli ihan erilainen kuin mitä olen koskaan ennen tehnyt.



Ohje ei innostanut yhtään. Malliin on tungettu ihan liikaa kaikkea ja lisäksi ohje oli julkaisuhetkellä vähän keskeneräinen.


Ohjeen virheitä korjailtiin pitkin matkaa ja tällä hetkellä ladattavissa oleva ohje on luultavasti jo virheetön. Mä neuloin sillä alkuperäisellä ohjeella ja korjailin virheitä oman mielen mukaan.




Sukissa on siis paljon kaikkea. On palmikkoa ja pintaneuletta sekä kirjoneuletta jossa huikean pitkät langanjuoksut jotka sidotaan nurjalle tehdyillä ylimääräisillä silmukoilla. Lopputuloksena tosi paksut kapeat sukat joissa mulle liian iso kantapää ja huonosti istuva kärki.



Neuloin ylimääräiset langansitomissilmukat tällä kertaa oikein jolloin sisäpuolen silmukat ovat nurjia. Tämä vain siksi koska oikeiden silmukoiden neulominen on mulle tällä hetkellä helpompaa, rasittaa vähemmän kipeitä käsiä.


Malli: Guise & Gyle
Langat: Novita Venla ja Opalin kimallesukkalanka
Puikot: 2.25 mm


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Tetris?

Semifinaaliohjetta saatiin sitten odottaa noin kolme tuntia. Sinänsä harmi kun mukana oli vielä paljon eurooppalaisia ja julkaisuajankohta suosi selvästi USAlaisia.


Mulla ei ollut mitään aikomusta päästä finaaliin, joka muuten alkaa tänään noin tunnin kuluttua, joten neuloin ihan rauhassa, nukuin ja olin töissä koko päivän. Meidän tiimin finalisti oli silti vähän hitaampi kuin minä mutta otin sukista kuvan vasta aamulla kun finalisti oli selvillä.


Intarsia pyörönä ei ole mikään lempitekniikkani. Intarsiaa olen neulonut aikanaan paljonkin mutta enemmän tasona kun se on selvästi tasona neulottava tekniikka.


Tasonahan nämäkin oikeastaan neulottiin, kääntymisreunassa siirreltiin lankoja niin että ne sitoutuivat seuraavalla kääntymiskerralla.


Ohjeessa oli vähän puutteelliset ohjeet noille lankojen sitomiselle mutta hetken kokeiltuani keksin missä järjestyksessä langat kannattaa sitoa että reunasta tulee siisti. Sitten neulominen olikin vain lankojen kiertelyä ja oikeita ja nurjia kerroksia.


Värit valitsin sen mukaan mitä lankoja neulomispaikan vierellä sattui olemaan. Alunperin valitsin vain viisi kuvioväriä mutta lopulta vain kaksi kuviota tuli tehtyä samalla värillä. Langanpäitä päättelin osittain neuloessa joten viimeistelyyn ei mennyt kovin paljoa aikaa.


Sukista tuli aivan liian isot minulle kun tein ihan ohjeen mukaan. Myöhemmin selvisi että kantapään olisi saanut aloittaa jo aiemminkin.


Malli: Pentoeminoes
Langat: valkoinen Novita Venla ja sekalaisia värikkäitä lankoja
Puikot: 2.25 mm


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kärmesss

Sock Madness kisan semifinaaliohje ilmestyy neljän tunnin sisällä siitä kun aloitan tämän kirjoittamisen.


Esittelen siis hyvin nopeasti toiseksi viimeisellä bonusohjeella neulomani sukat jotka on olleet valmiina jo tovin mutta kuvat otin vasta ihan äsken.


Malli ei innostanut yhtään mutta kun olin päättänyt neuloa kaikki sukat tänä vuonna niin tein sitten nämäkin.


Malli on sinansä ihan helppo, pääasiassa sileää ja kuvio tehtiin nurjilla ja kierretyillä silmukoilla.


Aloitin sukat huhtikuun lopulla kun tehtiin töistä pieni retki tykypäivänä. Bussissa oli hyvin aikaa neuloa mutta loppuun asti sain sukat vasta toukokuun puolella kun piti saada puikot vapaiksi seuraavaa kisamallia varten.


Langaksi valitsin Novin Venlan. Tämä kerä oli hieman halkeileva ja pörröinen joten neulominen vaati tavallista enemmän tarkkaavaisuutta.


Malli: Ssssnakes
Lanka: Novita Venla
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


Kesän The sukkakisa, Tour de Sock, alkaa tänä vuonna vasta heinäkuun puolivälissä. Ilmoittautumisaika on juuri alkanut ja ilmoittautua voi juhannukseen saakka. Linkistä pääset kisan Ravelry-ryhmän sivuille, tosi monessa Ravelryn suomalaisryhmässä kerätään jo tiimejä, rohkeasti vaan mukaan. Tänä vuonna ensimmäisen ohjeen saa jo heti ilmoittumisen jälkeen, odotusajalle on varattu kiva lämmittelyohje, Priha

.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Värikkäitä ruutuja

Sock Madness kisan viidettä ohjetta jouduttiin odottamaan aika kauan. Lopulta sähköposti kilahti keskiviikkoiltana.


Aloitin neulomisen heti ja tiesin samantien että tässä mallissa kuluu kauan aikaa.


Torstaiaamuna huomasin tehneeni sukan aloituksen väärin ja tein alun uudestaan ja silmukoin sen paikoilleen ennen töihin lähtöä. Helatorstai oli siis ihan tavallinen työpäivä ja aika kului töissä hurjan hitaasti.


Neuloin koko torstai-illan ja sain kuin sainkin ensimmäisen sukan valmiiksi joskus yhdentoista aikaan.


Olin sopinut pitäväni perjantaina lomapäivän ja aloitin neulomisen heti herättyäni. Mies ihmetteli pari tuntia myöhemmin miksi en lähde töihin ja huomasin sitten että en tainnutkaan kertoa hänelle olevani lomalla.


Neuloin koko aamupäivän innokkaasti, iltapäivällä homma vähän hidastui kun mallineule on niin hidasta ja tuntui ettei valmista tule koskaan.


Noin kymmenen tuntia aloituksesta sukka oli vihdoin valmis.


Malli: Honey and Clover
Langat: Opal 20 jahre ja Sukka-puffa Säihky
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko




sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Lisää vinoruutuja

Sock Madness kisan kakkoskierroksen bonusohjeessa oli ihan samanlaisia vinoruutuja kuin varsinaisessa kisaohjeessakin. Eikä mikään ihme kun ohjeet on suunnitellut sama suunnittelija.


Tällä kertaa vinoraidat ja ruudut tehtiin kirjoneuleen sijaan pintaneuleella, oikeita ja nurjia silmukoita käyttäen.


Nämä sukat tein jo huhtikuun alkupuolella mutta kuvat sain otettua vasta tänään. Auringonpaisteessa kevätkin näyttää etenevän vaikka vielä ollaan paljon jäljessä viime vuotta.


Langaksi valitsin tällä kertaa suomalaisen värjärin lankaa, BomBom yarns lankaa oli myynnissä sekä Seinäjoen että Tampereen messuilla, tämä vyyhti oli Tampereen messuostoksia.


Malli: Retro Madness
Lanka: BomBom yarns sock
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko




sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Helmiä

Viime sunnuntain postaus jäi sitten välistä kun Sock Madness kisan uusin ohje julkaistiin vähän yllättäen melkein heti speksien jälkeen sunnuntaina.


Aloitin neulomisen heti kun ohje ilmestyi. Spekseinä oli yksi kerä sukkalankaa ja kahdet eriväriset helmet. Helmet löysin nopeasti mutta langan vaihdoin kun ohje julkaistiin niin nopeasti enkä halunnut tuhlata neulonta-aikaa langan kerimiseen, käsin keriminen kun on aika hidasta.


Jo etukäteen tiedettiin että helmimallissa on tällä kertaa kierrettyjä silmukoita ja palmikoita eikä pitsiä kuten tavallisesti. Kaikista malleista on jo näytetty pienet kurkistuskuvat ilman tietoa mikä kuva on mistäkin mallista, tämä kuva oli ainoa jossa näkyi selvästi helmiä.


Vähän jännitin etukäteen pystynkö neulomaan tämmöistä määrää kierrettyjä silmukoita ainakaan nopeasti. Onneksi malli oli muistakin aika hidasta neulottavaa ja neuloinkin varsin maltillisen määrän joka päivä, olin valmis tiistai-iltana ennen euroviisujen semifinaalin loppumista. Käsikipu tosin jatkui sitten vielä koko loppuviikon joten eiköhän tää mun kisaaminen ollut sitten tässä, tämän vuoden mallit neulon mutta ensi vuonna vain ne mitkä kiinnostaa oikeasti. Varaan tähän tosin sellaisen option että voin kisata taas ensi vuonna jos saan toimivammat lääkkeet.


Malli on muuten aika helposti opittava mutta muutamassa kohdassa olisin itse tehnyt vähän eri tavalla ja siksi meinasin tehdä nuo kohdat aina väärin. Varsikin noissa terän kuvioissa joissa tehtiin pari kertaa kierrettyjä oikeita vaikka mun logiikalla olis voitu tehdä myös nurjia.


Nuo keskikuvion helmet on siitä jänniä että niiden väri vaihtuu valon mukaan, sama helmi voi näyttää sekä punaiselta että vihreältä. Joukossa on myös muutama helmi jotka on koko ajan vihreitä, pelkästään punaisia ei taida olla yhtään.


Malli: Symphony Socks
Lanka: Novita Venla
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


Näissä tänään otetuissa kuvissa näkyy kuinka myöhässä kevät on tänä vuonna. Yksi onneton voikukka avaa nuppunsa auringonpaisteella mutta muuten silmut ja nuput on vielä tiukasti kiinni.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Palmikoita

Ihastuin tähän malliin heti kun näin ensimmäiset kuvat Ravelryssä. Harmittelin vähän kun ohje on kirjoitettu aika paksulle langalle eikä mulla ole käyttöä kovin paksulle villapaidalle. Mietin mallia aina silloin tällöin ja lopulta muistin kesälomareissulla ostetut langat jotka oli kyllä paljon ohuemmat kuin ohjeen langat.


Päätin kuitenkin yrittää. Tein mallitilkun ja pääsin valitsemallani langalla lähelle ohjeen tiheyttä eikä neulos kuitenkaan näyttänyt liian harvalta.


Ohje etenee osissa, aloitetaan keskeltä edestä, neulotaan ensin kaistale jotta saadaan tehtyä pääntie olkapäälle asti. Sitten tehdään välillä takakaarroketta, aloitetaan taas keskeltä, yhdistetään osat ja jatketaan etukappale sivuun asti ja sitten tehdään ensimmäinen hiha. Mulla oli lankaa neljä vyyhtiä ja tein hihaa vain niin pitkälle kuin ensimmäisestä vyyhdistä riitti. Sitten jatketaan takakaarroketta toiseen suuntaan ja etukappale tehdään taas olkapäälle asti, yhdistetään ja neulotaan etukappaleen toinen puoli valmiiksi. Sitten tein toista hihaa siihen asti kun lankaa riitti.


Poimitaan silmukoita takakaarrokeesta ja neulotaan takakappale yhtä pitkäksi kuin etukappale. Tässä kohtaa pidin tuumaustauon. Malli alkoi epäilyttää enkä ollut ihan varma venyykö poikittain neulottu etukappale tarpeeksi. Tuumaustauko auttoi, laskin ja mittasin ja lopulta päätin että kyllä siitä hyvä tulee.


Tässä neuleessa on periaatteessa sivusaumat mutta koska ne on tehty ennen helmaresoria kolmen puikon päättelyllä niin kun pääntien resori on tehty niin pääteltävänä on vain muutama langanpää ja paita on valmis. Pääntie epäilytti myös ennen resoria, näytti aika isolta ja huonosti istuvalta mutta resori pelasti paljon, on oikein sopiva. Muutekin tykkään valmiista paidasta kovasti. Tästä tuli lopulta liki tunikapituinen, lanka on just sopivaa ja tämmöinen löysä laatikkomalli on oikein mukava viileänä kevätpäivänä. Ja lankaakin jäi lopulta vaikka tein ohjeesta poiketen täyspitkät hihat.


Malli: Rhapsody in Cables
Lanka: Pirtin Kehräämön Kampalanka 90 tex x 3
Puikot: 3.5 mm, resoreissa 3 mm


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Pupuja ja tipuja

Sock Madness kisan kakkoskierros loppui torstai-iltana ja sitten alkoi taas odottelu. Aika moni neuloja toivoi ohjeen ilmestyvän viikonlopun aikana, osalla tosin oli muita suunnitelmia ja ja ohjetta toivottiin mieluummin ensi viikon alkuun.


Onneksi meidän hätäisempien toive toteutui tällä kertaa. Tarvittavat materiaalit kerrottiin perjantai-iltana ja ohje ilmestyi vähän yllättäen lauantaiaamuna. Tällä kertaa tarvittiin paljon värejä, päävärin lisäksi kuusi "pastoral colors"-ryhmään kuuluvaa väriä. Tuota omituista väriryhmää mietittiin jo aiemminkin että mitähän ihmettä se mahtaa tarkoittaa kun ihan selkeää käännöstä sille ei löytynyt.


Itse en kiirehtinyt etsimään lankoja vielä perjantai-iltana. Juuri ennen nukkumaanmenoa muistin Lanitium ex Machina minivyyhdit jotka ostin viime kesänä neulefestareilta. Ajattelin aamulla katsoa olisko niissä sopivia värejä kun tarve oli just tuo sama mikä noiden vyyhtien koko, 10 g/väri.


Heräsin lauantaiaamuna tosi aikaisin, kävin kurkkaamassa oliko ohje jo tullut ja kun sitä ei vielä näkynyt niin menin takaisin nukkumaan. Aamupalan syötyäni etsin minivyyhdit ja kerän valkoista Kirjo-Pirkkaa jonka ajattelin ottaa pääväriksi. En kerinyt vyyhtejä kuitenkaan vielä kun ajattelin odottaa kunnes ohje ilmestyy.


Ohje ilmestyikin sitten yllättävän pian, aamuyhdeksältä ja mun minivyyhdeissä oli vain kolme sopivaa väriä ja se valkoinenkin päätyi kuvioväriksi päävärin sijaan. Kerin ne sopivat värit minivyyhdeistä ja etsin vielä pari puuttuvaa kuvioväriä, päätin etsiä sopivan päävärin vasta kun olisin neulonut varren valmiiksi. Kello oli melkein kymmenen kun pääsin aloittamaan ja sitten pitikin melkein samantien lähteä viikonlopun ruokaostoksille. Neuloin tuota kaksiväristä resoria kauppamatkalla autossa.


Harmittavasti pääsiäinen meni jo joten nämä kuviot eivät ole enää ihan ajankohtaisia. Keväsiä kyllä, paljon keväisempi kuin meidän piha jossa kukkii vasta pari pikkuista kevätkukkaa ja luntakin löytyy vielä varjoisimmasta paikasta. Lauantai jatkui siis omaan tapaansa ja neuloskelin sukkia aina sopivissa väleissä. Saatuani varren viimeistä kuvio-osiota vaille valmiiksi, etsin päävärin ja kerin sen vyyhdiltä kerälle. Eka sukka oli valmis joskus kahdeksan aikaan ja toisessakin oli varsi ennenkuin menin nukkumaan.


Terien neulominen oli vähän tylsää, melkein kokonaan yksiväristä sileää, mutta siinähän se meni varsinkin aamulla kun uusin Doctor Who jakso oli mun herätessä jo katsottavissa. Muutenkin selasin aina välillä Areenaa ja toinenkin sukka valmistui kuin itsestään aamupäivän aikana. Tällä kertaa olin neljäs valmistuneiden listalla.


Malli: Lambs and Chickens and Bunnies, Oh My!
Langat: Lanitium ex Machina basic sock, sininen, oranssi ja vaalean vihreä, Kirjo-Pirkka valkoinen, Wollmeise pure kirjava vihreä, Invictus Yarns Victorious keltainen ja Louhittaren Luola Väinämöinen harmaa
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko