maanantai 31. heinäkuuta 2017

Tourilla

Kun en pysty neulomaan niin en näköjään sitten päivitä blogiakaan vaikka muutamat ennen taukoa valmistuneet neuleet onkin vielä esittelemättä.


Tour de Sock sukkakisa alkoi heinäkuun puolivälissä. Ensimmäisenä ohjeena oli itse päätuomarin oma sukkumalli. Ihan yksinkertaista pintaneuletta.


Osa onnistui tekemään virheitä näinkin helppoon malliin, mallikertoja jäi tekemättä tai muutama kerros puuttui sieltä täältä. Koska olen yksi mode niin minunkin tehtäviini kuului välillä virheistä ilmoittaminen, kurjaa mutta pakko tehdä kun säännöt on samat kaikille.


Neuloin nämä sukat kesäkuussa ennen minimivaatimusten listausta niinpä minulla onkin pienissä sukissani enemmän mallikertoja kuin useimmilla muilla.


Yleensä kuvaan sukat vasta kun ne on viimeistelty mutta näistä kyllä puuttuu liotus ja pingotus. Toivottavasti saan sen kuitenkin tehtyä ennenkuin sukat jatkavat matkaa.


Malli: Fins
Lanka: Sukka-puffa Säihky
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti